Aseta tavoite


”On perjantai 12. päivä kuluvaa kuuta ja viimeisenkin asiakkaan kirjanpito on valmis. Helpotuksen tunne on valtava kun kaikki kirjanpidot on tehty ja alv-ilmoitukset verottajalla. Ne pari nuorta yrittäjäkollia unohtivat taas tuoda aineistot, enkä enää jaksa edes muistutella, vaan laitoin tyhjät ilmoitukset. Luulisi ihmisen pikkuhiljaa muistavan, että 12. päivä on aina kuukauden välein. Maanantaina taas puhtaalta pöydältä tekemään viime kuun kirjanpitoja..”

Millaisia tavoitteita tilitoimistoilla on?


On erittäin tärkeää pitää tavoitteena, että alaa ohjailevat määräajat pitävät. Asiakkaalle ei saa koitua ongelmia sinun viivästelyjen vuoksi. Onko sinulla muita tavoitteita työssäsi?

Ihminen saavuttaa huomattavasti helpommin asioita, joita hän tavoittelee ja joita kohti hän aktiivisesti pyrkii. Mitä korkeammalla tavoitteet sinun arvoissasi ovat, sitä todennäköisemmin niihin myös päästään. Jos tavoitteita ei saavutetakaan, niin yrittäminen tuottaa suurta mielihyvää ja jättää jälkeensä hyviä oppeja. Seuraavat tavoitteet saavutetaan taas helpommin ja niitä voidaan asettaa yhä korkeammalle.

Millaisia tavoitteita kirjanpitäjällä pitäisi olla? Toivottavasti esimiehesi on asettanut sinulle laskutukseen liittyviä maaleja, joihin sinun tulisi päästä. Sinun arvo työnantajallesi mitataan loppujen lopuksi sillä, miten pystyt omaa työaikaasi laskuttamaan asiakkailta. Loppuajan maksaa työnantaja.

Tiedätkö sinä, mitä työnantajasi sinulta odottaa? Tiedätkö, mitä tavoitteita teidän yrityksellä on? Jos et tiedä, mitä sinulta odotetaan, miten paljon sinun töistäsi laskutetaan ja miten paljon työnantajasi odottaa sinun töistäsi laskutettavan, käy keskustelu asiasta.

Jos luvut ovat kaukana toisistaan, miettikää yhdessä, millä toimilla päästäisiin lähemmäksi odotettuja lukuja. Mikäli työnantajallasi ei ole odotuksia työstäsi, mieti tarkkaan, oletko töissä sellaisessa paikassa, joka selviää läpi alan digitaalisen murroksen ja jossa pystyt itse kehittymään ammattilaisena. Kilpailu on kovaa ja menestyjät mittaavat tekemistään. 

Henkilökohtainen kehitys


Sinun työurallesi ja henkilökohtaiselle kehityksellesi tärkein kysymys kuitenkin on, millainen sinun roolisi asiakkaiden silmissä on. En puhu asiakastyytyväisyydestä vaan siitä, miten korvaamattoman hyödyn pystyt omille asiakkaillesi tuottamaan. Mielestäni hyvä tavoite omalle roolille ulkoistettuna kirjanpitäjänä on, että jos jonakin päivänä vaihdat työnantajaa, niin asiakkaasi ovat liemessä. 

Jos muutama asiakas ei työpaikan vaihdon yhteydessä kysy, voivatko he vaihtaa tilitoimistoa sinun mukana, kokevat he todennäköisesti saavansa sinulta helposti korvattavaa viranomaispalvelua. Tästä palvelusta ei valitettavasti enää kovin pitkään voi laskuttaa kuten nyt.  He ostavat tilitoimistoltanne pakollista lakisääteistä viranomaisilmoittelua, eivätkä sinun tuottamaa asiantuntijuutta.

Tee itsellesi tavoitteen yläotsikko: Kehityn ammattilaisena ja minusta tulee korvaamaton apu asiakkailleni. Ilmoita se myös esimiehellesi. Lupaan että hän arvostaa sitä.  

Kirjaa se ylös ja sitoudu siihen, että jatkossa teet pieniä asioita eri tavalla. Autan sinua seuraavissa kirjoituksissa näiden tekemisessä, mutta toteutus vaatii sinulta halua ja päätöksen.  

Loppujen lopuksi työnteon perimmäinen ajatus on, että yritys maksaa ihmiselle korvausta siitä, että hän luovuttaa ison siivun vapaa-ajastaan yrityksen käyttöön. Korvauksen määrän tulisi mielestäni perustua siihen, kuinka paljon tuolla luovutetulla vapaa-ajalla pystytään auttamaan yritystä sen omissa tavoitteissaan. Ei siihen, kuinka pitkään olet asioita tehnyt samalla tavalla.

Asiakkaat maksavat yrityksen laskut. Kun sinä olet korvaamaton ihminen yrityksen asiakkaille, olet korvaamaton ihminen työnantajallesi. Tästä on hyötyä myöhemmin myös sinun omaa palkkaasi neuvoteltaessa.

Kommentit

  1. Todella hyvä kirjoitus. Kun on korvaamaton ihminen yrityksen asiakkaille, on myös korvaamaton työnantajalle. Äitini kun vaihtoi tilitoimistoa, oli monia asiakkaita jotka kysyivät vaihtaa tilitoimistoa samaan paikkaan kuin äitini meni. https://www.tilikeinanen.fi/palvelut

    VastaaPoista
  2. Tarvitsetko kiireellistä lainaa velkojen selvittämiseksi vai tarvitsetko jaetta koronavirukselle tai osakelainaa parantaaksesi yritystäsi? Pankit ja muut rahoituslaitokset ovat hylänneet teidät? Tarvitsetko lainan vakauttamista tai asuntolainaa? Älä etsi enää, kun olemme täällä, jotta kaikki taloudelliset ongelmasi olisivat menneisyyteen. Ota yhteyttä sähköpostitse:

    oceanfmortgages@gmail.com
    oceanfmortgages@gmail.com

    Tämä on Ocean Finance -kiinnitykset. Tarjoamme lainoja kiinnostuneille kohtuullisella 2%: n korolla. Valikoima vaihtelee 5 000,00 eurosta enintään 100 000 000,00 euroon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

12 konkreettista toimea, jotka tekevät sinusta paremman kirjanpitäjän

Erikoistu - Henkilökohtainen kasvu 5/12

Ota vastuu omien asiakkaiden kannattavuudesta – Henkilökohtainen kasvu 2/12